Oli-ilo pomppia jokaisessa joen kivessä,
askel hyppy eteenpäin näin tuonkin kiven tuossa noin,
yli vaan ja hop tähän kuuluu liplatus olen polleana ilosta
kovin juurakkoinen tuttu metsäpolku,
yli tienreunan jos toisenkin,
vaellella omissa mielihaaveajatuskuvissa
katsella tutut punaiset metsät ynnä kaikki vihreät sienet,
ja valkoiset ajatukset
enkä unohda että kotijuurakkometsäpolut ovat vihreämmät
kuin maailman pihamaat.
**************************************
Runotorstain 174. haaste: Ilo
Kiitos runostasi. Se sopivasti kosketti ja vahvisti omaa iloani, keveää olotilaa.
eija: Ole hyvä;)
Etsimättä löytyi ilo, aivan läheltä.
Marjattah: Ilo tulee yllättäen, parhaimmillaan niin.
Minulle tuli mieleen lintu, joka iloisesti pomppii siellä kivillä ja poluilla 🙂
kahil77: Totta, linnut pystyvät tuollaiseen huolettomaan pomppimiseen. Etenkin västäräkit.
Juuri tuollaiselta tuntuu, kun on iloinen mieli. Ajatus pukee sanoiksi, mitä näkee ja kokee.
Hei, Aimarii: Mukava kun tulit käymään. Iloista mieltä on mukava kertoa, runottaa.
Kotijuurakko 🙂 kuulostaa hianolta. Vähän peikoltakin. Muistathan nostaa jalkoja, ettet astu juurakoiden päälle, puiden varpaille. Niillä on niin kovin hitaat refleksit.
Hyvä isopeikko; hyvä kun varoitat. Muistan varoa juurakoiden päälle astumisia, jos vaikka siten oppisin lentämään;) Juu, ei toisten varpaille saa astua, se sattuu mennen tullen, eikä se tanssikaan sitten suju:-)
Iloisena huolta vailla tutuilla poluilla. Mukava ja osuva runo.
arleena: Mukavaa, kun Runotorstai jälleen pyörähti käyntiin. Tutut polut ovat tarpeen, kun ajatukset ovat ilosta pyörällään.